Kivennapa, Karvala

Ote Pentti Termosen muistelmista.

Kasvuympäristö

“Tarinan juuriin” tutustumisen kannalta katsoen lienee syytä aloittaa kerronta aivan ruohonjuuritasolta eli kasvuympäristöstäni. Keskeisenä paikkana siihen kuuluivat kotikyläni Karvala ja äitini kotikylä Rasala lähiympäristöineen. Tuttuina lapsuusaikaisina kylinä voin mainita myös seuraavat naapurikylät: Lintula, Lavola, Joutselkä, Tammiselkä, Tapkina, Hiirelä, Vanhakylä, Multala, Hartonen ja Lainoja. Kerron mm. Karvalan kylän sijainnista maailmankartalla ja Kivennavalla, sen maaston muodoista, kasvustoista, asukkaiden sijoittumisesta kylään (myös Rasalaan ja Lintulaan), valta- ja kyläteiden verkosta Kivennavalla ja kaikesta sellaisesta mikä yhtäkkiä mieleeni muistuu tai on muistamisen arvoiselta tuntuvaa. Yksityiskohtaisia asialinjan tarinaa kasvu- ja kotiympäristöstäni en edes yritä tehdä. Siitä tulee kyllä tarpeeksi yksitoikkoinen ja luettelomainen “litania” muutenkin. 

Summittainen karttaluonnos Karvalan kylästä (P.T)

Kotikyläni Karvalan absoluuttisen tarkkaa sijaintia koordinaattilukuina en pysty ilmoittamaan. Likimääräisesti ottaen ne lienevät noin: 60 astetta 15 minuuttia itäistä pituutta (60°, 15’ ja 29°, 50’). Lisäksi suunta- ja etäisyysvihjeenä: Kivennavan kirkonkylästä linnuntietä n. 9-10 kilometriä kaakkoon, Terijoelta n. 15 kilometriä pohjois-koilliseen tai Lintulasta noin 3 kilometria suoraan itään. Sieltä löytyy maailman paras paikka - kotikyläni.

Tieverkostosta mainittakoon mm. Seuraavat: Karjalan kannaksen päätie Viipuri-Kyyrölä-Kivennapa kk.-Lintula-Terijoki (- Pietari). Siitä erkani Lintulassa tie Joutselän ja Jäppilän kautta rajan yli Mainilaan, Valkeasaareen ja edelleen Pietariin. (Leningradiin). Sitä tietä vyöryivät aikanaan suurimmat vainolaisjoukot maahamme…

Jäppilästä haarautui tie rajan sivua: Jäppilä-Somerikko-Kuokkala-Pietari rantatiehen. Tontreista, rajalta johti valtatie: Tonteri-Hartonen-Lainoja-Kekrola-Siiranmäki-Vuottaa, jossa tie liittyi Raivola-Kivennapa kk.-Ahjärvi-Vuottaa-Kauksamo-Lipola kylien kautta Rautuun, Metsäpirttiin ja sieltä edelleen Laatokalle johtavaan tiehen. Tonterista jatkui itäinen päätie Rajajoen yli Pietariin. Toinen sota- ja kauppatie entisinä aikoina. Siitä kuljetettiin maataloustuotteita Pietarissa myytäväksi. 

Lintulasta, luostarin ja Joutselkä-Terijoki - tienhaaran puolivälistä, J.Naulapään “tsannoin” luota, erkani maantie Lintula-Karvala, josta Karvalassa haarautui tiet Karvala-Vanhakylä-Multala-Hartonen ja Karvala-Hiirelä-Tonteri. Lintula-Karvala maantiestä erkani ennen Karvalaa kylätie Rasalan kautta Karvala-Vanhakyläl väliselle tielle.

Pitäjämme Kivennavan lähinaapuripitäjät olivat: Kuokkala, Terijoki, Uusikirkko, Kanneljärvi, Muolaa, Valkjärvi, Rautu ja Metsäpirtti. Lueteltuna suunnassa Suomenlahti-Laatokka. 

Vastaavasti rannikolta rannikolle rajantakaisia paikkakuntia olivat: Bjelonostov, Aleksanarkova, Valkeasaari, Mainila, Suur-Kaljala, Termola, Kirjasalo, Korkeamaa ja Vaskelovo. Näistä Mainila ja Suur-Kaljala lähinnä omaa kyläämme. 

Kotikyläni Karvalan lähinaapurikylät olivat: Lintula lännessä, Rasala pohjoisessa, Vanhakylä koillisessa, Hiirelä idässä, Mustapohja kaakossa, Tammiselkä etelässä ja Joutselkä eteläluonaassa. Kaikki kylät alle neljän kilometrin säteellä Karvalasta. Tällaiset olivat lyhyesti kerrottuna maantieteelliset puitteet Kivenavan Karvalan kylän olemassaololle. 

Maastollisesti kylämme oli, kuten melkein kaikki Kivennavan kylät, kumpuilevan mäkialueen päällä ja sen rinteillä. Maapohja oli enimmäkseen hiekka-multamaata hiekkapitoisten mäkien ja harjujen johdosta. Toisaalta lähteikköjäkin löytyi runsaasti kaivojen paikoiksi, joista ruokavesi ihmisille kuin eläimillekin nostettiin. Kuten mainitsin kylämme ei ollut tasaista maata. Sen pellot muodostuivat monen monesta mäenharjanteesta ja rinteestä. Sama on sanottava myös metsämaista, joista tosin löytyi suota ja pikku lampia. Enimmäkseen kylän koillis- ja itäpuolella. 

Rasalan kylä sijaitsi yhtenäisellä harjulla, suunnassa itä-länsi. Harju kaartoi hiukan pohjoisen puolelle “pussilleen”. Pelto- ja nittysarat siten etelä- pohjoisrinnemailla. Siksi pellot eivät olleet yhtä kumpuilevia kuin Karvalassa. Poikkeuksia hiukan löytyi. Maapohja Rasalassa oli enimmäkseen savi-multamaata. Lähteitä löytyi sieltäkin, joista kylän asukkaat saivat raikasta vettä tarpeisiinsa. Usein lähteisiin rakennettiin kaivo. Rasalan ja Karvalan kylien välissä laakossa virtasi Rasalan- ja ns. Pasurinoja. Siellä oli kylien yhteinen muta-alue, josta kerron toiste. Niitty- ja peltomaiden lisäksi notkossa oli vähän pusikkoakin. Vaikka kylien niityt tavoittivat toisensa laaksossa, matkaa sen kautta jalkapolkuja pitkin oli Rasalan harjulta Karvalan mäelle noin kilometri. 

Vesistöjä ei kylässämme ollut, lukuunottamatta notkelmien lammikoita ja pieniä puropahasia. Lähin uintipaikka oli Rasalan itäpuolella oleva, pehmeän suon ympäröimä , mutapohjainen Vahalampi. Sen pituus noin kilometri ja suurin leveys noin 400 metriä. Siitä lähti kaksi laskuojaa. Toinen eteläpäästä, jo mainittu Myllyojaan laskeva Rasalanoja ja toinen lammen pohjois-päästä, Lintulan jokeen laskeva Vahalammenoja.  Hiirelän ja Vanhankylän teiden välillä oli useita pikku lampia ja suonröppeikköjä, joiden väliset kannakset olivat metsäisiä ja kuivia kangasmaita. Siellä oli omaa metsäämmekin ja siihen ulottuva Sulusuo.

Varsinainen uintipaikka, hiekkaraintainen Siesjärvi, sijaitsi kolme kilometriä Karvalasta koilliseen. Järvi oli noin 3 km pitkä ja 1,5 km leveä saareton vesistö. Siitä lähti laskujoki, Siesjoki, mutkitellen ensin itään ja sitten etelään, päätyen Tonterin ja Tapkinan kylien välillä Rajajokeen. Tulovetensä Siesjärvi sai pienistä puroista ja ympäristön sadevesistä.  Järven ympärillä olevat kylät: Karvala, Rasala, Koukkkula, Ronnunkylä, Kekrola, Lainoja, Hartonen, Multala, Vanhakylä (järvi myötäpäivään kiertäen). Kaikki luetellut kylät muutaman kilometrin säteellä järvestä ja ns. Riitamaa-aluetta.

Siesjärvellä kesällä 7.8.1938
Ylärivi vasemmalta: Viljo Maidell, Pentti Termonen, Väinö Soponen, Viljo Siika, Toivo Termonen, Uuno Veijalainen, Urho Töllinen Alarivi vasemmalta: Antti Veijalainen, Tenho Siika, Hugo Termonen, Leo Siika, ?, Sulo Kurjonen, Raimo Munne, Keijo Jukanen takanaan Unto Termonen.

Siesjärvestä kilometrin verran länteen, sijaitsi pieni mutapohjainen lampi, jonka nimi oli Petäjärvi. Pituus noin 400 metriä ja leveys alle 200 metriä. Sen rannat eivät olleet aivan niin pehmeät kuin Vahalammen, mutta mielestäni se ei järvi-nimeä ansainnut. Siesjärven ja Petäjärven väliltä alkoi laaja suoalue. Se jatkui Petäjärven taakse Ronnunkylään päin Ronnunsuona, Rasalan suuntaan Veteläsuona ja Vahalammensuona vm:n lammen ympärille. Kolmion Vahalampi-Petäjäjärvi-Siesjärvi-Vahalampi sisällä olivat suuret Ilja Galginin omistamat tukkimetsät. Hän omisti sahalaitoksen Raivolan kylässä ja oli eräs oman alueemme suurimpia työllistäjiä, varsinkin talvisin metsäsavottoineen. 

Vanhankylän ja Siesjärven välillä oli paikkakuntamme korkein mäki, jota kutsuimme tornin mäeksi. Se oli 164 metriä merenpinnasta ja se laelle oli rakennettu 25 metriä korkea kolmiomittaustorni. Näköala tornista oli melkoinen, paikkakunnan mittapuun mukaan. Tästä tornista vajaa kilometri länteen sijaitsi vaikeasti paikallistettava “Puntuksen notko”, sotapäällikkö Pontus De la Gardien sotajoukkojen piiloleirin paikka v. 1580-luvun sota-aikana.

Maasto Karvalan, Mustapohjan ja Tammiselän kylien väleillä oli, siltä osin jonka tunsin, vähän kumpuilevaa sekametsien peittämää aluetta. Venäjän raja oli sillä suunnalla lähellä kyläämme.

Joutselän ja Karvalan kylien välinen maasto oli samanlaista laaksoa (notkoa) kuin Karvalan ja Rasalan välikin. Notkossa virtasi Myllyojan ja monen pikkupuron muodostama Tammioja mutkitellen Rajajokeen. Kylien välillä oli enimmäkseen luonnonniittyjä, peltoja, metsäpusikoita ja Lintulan kylän puoleisella aluella myös korpimaista metsää.

Karvalan ja Lintulan kylien välinen maasto oli kumpareista ja alavilla mailla sekämetsävaltaista, mutta mänty/kuusivaltaista korkeimmilla paikoilla. Myllyojan sillalta pohjoiseen sijaitsi melko laaja Ruunusuo. Karvalasta Rasalaan johtava tie kaartoi suota aina Rasalan kylän liepeille saakka, mistä tie jatkui kylän läpi Karvalan koilliskulmalle saakka. Siellä se kahtena haarana liittyi Karvala-Vanhakylä maantiehen. Ruunsuo ulottui omalle Hoviniityllemme saakka. Suolla oli paljon kyykäärmeitä, joista erään sellaisen muistan hyvin. En malta olla siitä välipalaksi kertomatta kun se nyt aivojani askarruttaa.

Vanha silta korjauksen alaisena joskus 1937-38.
Vasemmalta Kauko Naulapää, Unto Veijalainen, Uuno Veijalainen, Einari Nykänen, Tenho Siika, Eero Termonen ja Urho Töllinen

Niinkuin kaikki lapset, olin innokas tekemään puhalluspillejä ns. Ihmisputkista (nimi erotuksena koiranputkista). Olin heinäntekoaikana Hoviniityllämme ja hain sellaista pilliksi kelpaavaa ihmisputkea niittymme Ruunusuonpuoleisesta reunasta. Huomasin sellaisen erään kootun risukasan vieressä. Katselin paikallani seisten, että mistä kautta menen sen katskaisemaan linkkuveitsellä. Silloin tunsin paljaiden jalkojeni alla jotain kylmää ja niljakasta. Ensin luulin seisovani sammakon päällä ja nostin toisen jalkani sen päätä sivuun, jolloin kauhukseni huomasin, että toinen jalkani seisoo ison kyykäärmeen päällä! Sain jonkinlaisen shokin. Lamaannuin niin, etten osannut nostaa jalkaani pois käärmeen päältä kuin aivan hidastellen - kuin odottaen iskua. Käärme lähti kuitenkin heti jalkani alta vapauduttuaan luikertelemaan siihen risukasaan, jossa se ihmisputki kasvoi. En osannut tehdä mitään, tuijotin vain kun kyy mateli piiloon. En hakenut sitä pilliputkea, vaan ampaisin juoksuun isäni luokse ladolle, jossa hän takoi viikatettaan. Se oli vauhtia se. Vain kerran pysähdyin katsomaan oliko jaloissani käärmeen hampaiden jälkiä. Ladolla kysyin hätääntyneenä isältäni millaiset jäljet ne ovat. Tutkimme yhdessä jalkoja ja isäni vakuutti: “Kyl sie tuntisist, jos se olis jalkoheis iskenet”.  Se puhe rauhoitti, mutta kyykäärmeille en ole tapauksen jälkeen antanut vähääkään armoa. Väärin teet, joku sanoisi. Eihän käärme sinua purrut, vaikka mahdollisuus oli. Miksi sitä vihaat? Niinhän se todella oli, vaikka muista tapahtumasta on melko karema. Se siitä, jatkan juttua kotikylästäni. 

Karvalan kylänosat jakautuivat tavallaan asukkaiden etu- ja sukunimien mukaisiin “mäkiin”. Oli mm. Juosilan (Likaasiinmäki), Kurjosen, Siikalan, Termosen, Kiurun, Terosen, Maidell’in, Veijalaisen, Munnen ja Hieppilän mäet. Kylämme osaa jonka asukkaista enemmistön muodostivat Munnet ja Veijalaiset, sanottiin lyhyesti Kylämäeksi. Siellä asuivat myös Pimiät, Jukaset, Rapatit ja Kiurut. Kylämme kaakkoisinta osaa sanottiin joskus Selkiinmäeksi. Lieko nimitys johtunut alueen etelä- ja lounaispuolella olevista kylistä, Tammiselkä ja Joutselkä?

Vaikka tähän tarinaan piirtämistäni karttaluonnoksista käykin selville asukkaiden sijoittuminen Lintulaan, Karvalaan ja Rasalaan, esitän ne kirjallisesti monotoniseen johnoon ahdettuna. Alan Lintulasta ja jatkan Karvalaan ja Rasalaan.

Karvalan ja Rasalan miehiä Jaakko Kiurun pellonraivaustalkoissa
Seisomassa oikealta lukien: Vihtori Kiuru (Pitkä-Viki), Viljam Kurjonen, Esa Kurjonen, Aarne Kostiainen, Vihtori Termonen, Antti Veijalainen (Jaako-Antti), Mikko Pirinen (epävarma), Emil Termonen, Tuomas Kiuru(Simola-Tomvai?), Joska Kiuru (Simola-Joska), Jaakko Kiuru (Torppa-Jaakko), Heikki Laatikainen jonka edessä polvillaan kenties Arvo Kiuru.
Edessä istumassa alkaen vasemmalta: Viljam Kiuru, Toivo Kiuru, Benjam Mutta (jonka takana kenties Jussi Riukka), Viljam Termonen ja Vihtori Kostiainen 

Alueellisesti Lintulan kylää hallitsi Lintulan joen varrella oleva naisluostari suurine maatiluksineen. Kivennavan historiaa käsittelevissä kirjoissa mainitaan luostarin perustajiksi Lintulan hovin entisen isännät, Neronov’it. He perustivat sen 19.02.1895 ja antoivat luostarille nimen: Lintulan kolminaisuusnaisyhdyskunta Suomessa. Perustamisellaan Neronov hyvitti keisarille aiheuttamiaan “rötöksiä”. Luostarin kokonaispinta-ala oli 300 hehtaaria. Luostari sijaitsi aivan Viipuri-Terijoki tien varrella. Kuusien, poppelien ja rakennusten reunustama luostarialueelle erkani valtatiestä Lintulanjoen patosillan pohjoispuolelta ja suuntautui länteen kirkkomäelle. Kaikkia luostarin alueella olevia rakennuksia en enää muista, joten jääköt ne sijanniltaan selostamatta. Lintulan luostari oli erittäin suosittu turistien matkailukohde. Varsinkin kesäisin seisoi tiellä useiden linja-autojen jono matkustajien tutustuessa luostariin.

Valtatie luostarilta Terijoen suuntaan kaaartoi tasaisena kilometrin mittaisena peltoaukeiden halki hiukan oikealle. Oikealla puolella tietä kiemurteli myös Lintulanjoki peltojen keskellä. Vasemmalla oli luostarin laajat pellot, Naulapään männikkömetsää ja ennen Joutselkä-Terijoki teiden risteystä oli pieni notkelma ja purosillan rumpu. Risteyksessä sijaitsi Velj. Ville ja Jussi Virolaisen sekatavarakauppa ja majatalo (Terijoen tien varrella). Kaikki samassa rakennuskompleksissa. Risteyksessä, Joutselän kylään jyrkästi nousevan tien laideassa oli pieni mökki. Siinä asui muistaakseni joku Virkki-niminen henkilö. Mutta palataan nyt tajkaisin luostarin suuntaan ja noin puoleen väliiin sinne. Siinä on Karvalan tienhaara sekä Jussi Naulapään perheen vastaava liikeyritys kuin Virolaisillakin. Sekatavarakauppa ei menestynyt, mutta “tsainoista” eli tee- ja kahvitupaa he pitivät. Myös yösijaa talosta löytyi kaikille matka- ja rahtimiehille. Samalla harrastivat maanviljelystä ja karjanhoitoa. Talsossa oli melkoisesti omaa väkeä. 

Karvalan tietä lähdettäessä jäi vasemmalla luostarin laaja peltoaukea, sitten suuri puutavaran kokoamispaikka (laani). Sen takana metsikössä oli mökki, jossa mm. Emil-setäni asui ollessaan luostarissa pehtoorin apulaisena. Oikealla puolella olivat Naulapään pellot. Pienen kuusimetsätaipaleen jälkeen tie kaartui oikealle ja nousi mäelle. Kaarteessa vasemmalla oli seppä Bihlmannin talo ja sen vieressä paja, jossa hän työskenteli. Mäen päällä, josta alkoivat kylän kumpuilevat peltoaukeat, oli oikealla autoilija Axel Bergholmin talo.

Tie mutkitteli eteenpäin ja vuorossa olivat Kostiaisen ja Terosen taloryhmät kahden puolen tietä. Kylän itäpäässä tie laskeutui kaarrellen Antti ja Jussi (Pien-Jussi) Terosen talojen ohi pienelle purosillalle. Silta oli usein hajalla, riuista kun oli tehty. Sillalta noustiin pieni mäki, jonka jälkeen alkoi tasainen ja suora kuusivaltaisen metsän reunustama tieosuus.  Sitten alkoi loivasti nouseva pehmeähiekkainen Myllyojan mäki. Mäen juuresta erkani vasemmalle tie Rasalaan ja oikealle Berghomin myllylle. Risteyksien väliä vain kivenheiton verran. Mäntymetsän reunustaman Myllyojanmäen harjalle tultaessa erkani Bergholmin taloon (myllylle) toinen tie.

Pienen vasemmalle kaartuvan ja laskevan tieosuuuden jälkeen haarautui vasemmalle toinen tie Karvalasta Rasalaan (heikko kärrytie). Päätie laskeutui edelleen Myllyojan kivisillalle kaartuen hiukan oikealle. Ennen siltaa erkani kuoppainen kärrytie vasemmalle. Se johti Ruunusuon itälaitaa pitkin Hoviniityille. Sillan vieressä oli pehmeähiekkainen mäki, josta jalan noustiin em. Niittytielle. Myllyojan sillalta alkoi lyhyt ja jyrkkä mäki kaartuen oikealle. Mäen päältä oli noin 100 metriä suoraa tasaista tietä, jota vasemmalla reunusti Juos-Matin erittäin tiheä kuusimetsä ja oikealla lepikko.

Sitten loivaa nousua ja kaarretta vasemmalle, jossa oli ensimmäinen Karvalan taloista, Juho Veijalaisen talo.  Hän oli kirvesmies kuten poikansa Olavikin (vanhin). Heillä oli pieni viljelystontti. Heiltä tie jatkui suoraan loivana nousuna. Vasemmalla, ennen kyläaukeiden alkua oli Juos-Matin, “Kähäräpää-Matin”, alias Matti Kiurun komea valkokylkinen koivikko. Matin suuri talo oli oikealla tiestä, kuten pienen mäennyppylän jälkeen, mäen korkeimmalla kohdalla oleva Jussi Kurjosen talokin. Jussin, joka ei eräänä Tapaninpäivän aamuna saanut meidän mökistä “tahvanaa”! Jussin karjarakennukset olivat tien vasemmalla puolella, nekin, jotka aikaisemmin paloivat ja jossa palossa poltti hän toisen kätensä. Jussin mäeltä tie laskeutui loivana suorana mäkenä oikealla olevien Viljam ja Esa Kurjosen talojen ohi notkoon.

Lyhyen tasamaalla olevan purosillan jälkeen tie kääntyi jyrkästi oikealle. Mutkasta erkani tie Jussi Siialle ja Hoviniityille, päätiestä vasemmalle. Vajaan sadan metrin jälkeen seurasi jyrkkä kaarre vasemmalle ja sitten loivaa suoraa nousua. Kaarteesta erkani suoraan Kylämäentie, mutta seuraan ensin päätietä. Heti kaarteesta kivenheiton päässä vasemmalla oli Paavo Siian talo. Sitten lyhyt jyrkkä nousu Siikalan kellarin mäelle, josta alkoi loivempi suora tieosuus. Tien oikealla puolella pellolla oli “Kaaprela”, Kostiaisen ja seppä Niskasen talo. Niskasella oli paja ja riihirakennus aivan päätien laidassa. Siitä pajasta me pojat saimme aikanaan niitä kuluneita kärrynpyörän vanteista, joiden perässä juoksimme.

Pajan vastakkaisella puolella, tien laidassa, oli Anttilan perikunnan peltopala ja sammaloitunut lammikko. Sen reunalla Hyytiäisen Anni (perikuntalainen) juoksutti muurahaisia “kopareellaan”. Tältä kohdalta vielä suoraa loivaa nousua vajaa sata metriä eteenpäin, niin ollaankin jo kotinurkissa kiinni. Ensin Osuuskaupan talo ja Anttilan talon jäänteet, sitten onkin jo meidän oma “Vikilämme” kaikki tien vasemmalla puolella.  “Vikilästä” etuvasemmalle, 50 metriä tiestä, sijaitsi tarinoissani myöhemmin mainittu mökkimme.

Vuonna 1939 peruskorjattu Vihtori Termosen talo Karvalassa. Valokuva vuodelta 1942 ja kuvassa Eero Termonen. Talossa toimi Kannaksen Osuusliike 1907, 1909-1927. Varasto-osa on purettu ja kauppahuoneesta tehty asuinhuone. Talon peruskorjaus valmistui syksyllä 1939, jolloin tuli ensimmäinen lähtö evakkoon! 

Osuuskaupan ja Anttilan aitan välistä johti kärrytie ohi “pientareen” ja “luosan”, hiekkakuoppien, Kolkkapellon, Vorapellon ja hakamme polun Vihtori Kiurun (Pitkä-Viki), Jooseppi Pasurin eli talon viimeksi omistaneen Jussi Sokan pihaan. Sokalta tie jatkui kinttupolkuna niittyjen ja peltojen läpi Rasalan mäelle, Rasalan mummolani ja Aleksanteri Töllisen talon välistä kylän läpi menevälle tielle. Palataan kuitenkin päätielle. Anttilan kohdalla, tien oikealla puolella oli talon omenapuita. Puutarhan vierestä erkanivat “kujaset” (molemmin puolin aidattu kärrytie) loivasti vasemmalle nousten Juhana Termosen “linnoitukseen”, päätieltä n. 150 m. Juhana Termoselta tilustie ja sen jälkeen jalkapolkuna peltojen vierustoja pitkin aina Kylämäelle saakka. Juhanan talosta, “linnoituksesta” kerron myöhemmin. 

Päätie ohitti kotini seinää hipoen ja kaartoi eineen verran oikealle, nousten peltojen keskellä kylämme korkeimmalle kohdalle. Siinä Termosen mäellä, mummolan mäellä, tien oikealla puolella mäen itärinteessä oli isäni kotitalo. Siinä olivat juuriemme juuret, ties miten kaukana menneisyydessä? Viimeksi taloa asutti Toivo Termonen, Topi-setä. Maantie laskeutui talon kohdalla jyrkästi hiukan vasemmalle. Ulkorakennuksen ja pienen “luosan” välin ohitettuaan tie kääntyi jälleen oikealle ja lasku loiveni. Siinä ulkorakennuksen nurkalla tien sivussa oli sekin kellari, jonka katolta laskin suksilla elefantteja vastaan! Siitä toiste. Tiessä seurasi jyrkkä mutka vasemmalle ja pienen suoran jälkeen samanlainen oikealle. Siinä peltoaukeiden keskellä olevassa mutkassa tien vasemmalla puolella oli ennen mummolani riihi joka paloi. Siitä “riihenpalon” luota erkani veräjän kautta tilustie, laidunhaan kautta Rasala-Vanhakylä tiellä. Tällä tilustiellä tein tikuista pienta aitaa - yöääk! Kerron jutun myöhemmin.

Uutta vuotta vastaanottamassa 1926 Termosella.
Vasemalta lukien: tuntematon, Viljam Kostiainen, Arvi Termonen, Viljam Kurjonen, Aarne Kostiainen, Benjam Mutta, Nestor Laatikainen, Arvo Mutta, Toivo Termonen, Viljam Termonen ja Vihtori Kostiainen

Jatketaan päätietä loivaa alamaata runsas sata metriä, jolloin tullaan kolmen tien risteykseen. Osuuskaupan tontti ja kylän soranottokuoppa jäivät vasemmalle ja Topi-sedän pellot tien oikealle puolelle ennen risteystä. Risteyksestä kaartui tie vasemmalle Vanhaankylään, suoraan Hiirelään ja jyrkästi oikealle jyrkän töyryn jälkeen tie Selkiinmäelle ja Kylämäelle.  Risteyksen kohdalla oli Katri Munnen mökki sorakuopan reunalla ja samoin vasemmalla, alkavan Vanhankylän tien varrella, sijaitsi Karvalan Työväenyhdistyksen “iltamatalo”.

Karvalan työväentalon edessä noin v. 1937-38 (ent. oviaukon kohdalla)
Vasemmalta: Urho Töllinen, Uuno Veijalainen, Väinö Soponen, Pentti Termonen, Toivo Kiuru, Einari Nykänen, Sulo Kurjonen ja Joel Kuortti.

Vanhankylän tie kaartoi edelleen hiukan vasemmalle  ja nousi pienen mäen nyppylän päälle Pahnasuonmäen ja vasemmalla olevan vesilammikon kohdalla. Siitä lyhyen oikean kaarteen jälkeen alkoi loiva lasku suoraan Rasala-Vanhakylä -tien risteykseen saakka. Alkoi metsät. Suoraan alkupäässä oikealla oli kylämme opinahjo, Kansakoulu. Se oli viimeinen talo Vanhankylän suuntaan Karvalassa.

Karvalan kansakoulu ennen sotia (n. 1934-36)

Karvalan kansakoulu.
Opettajat Frans Hugo Kaisla ja Helga Kaisla

Kuten jo kerroin, Hiireläntie jatkui risteyksestä suoraan. Sadan metrin loivan nousun ja pienen notkelman jälkeen ohi männikköisen Pahnasuonmäen, Pahnasuon, Mikko Kiurun peltojen ja kotitalon tie jatkui metsäiselle Hiirelän tieosuudelle. Mikko Kiurun ja Einari Nykäsen koti oli viimeinen talo Hiirelän suuntaan Karvalassa. Oikealle tiestä jäivät Toivo ja Viljam Kiurun pellot ja metsät. Kolmas, Selkiinmäen kärrytie, loiveni lyhyeksi suoraksi heti töyryn jälkeen ja nousi ohi vasemmalle jäävien Toivo ja Viljam Kiurun yhteisten suurten asuin- ja talousrakennuskompleksien Terosen mäelle. Kiurun talo kylän isoimpia. Talon jälkeen oli tiessä jyrkkä S-mutka, jonka kohdalla oikealla oli Mikko Terosen ränsistynyt talo. Tie jatkui peltojen ympäröimänä tasaista harjannetta suoraan. Vasemmalle jäi Suutarin Jussin talo. Tien vasemmalla puolella seuraavan kahden S-mutkan kohdalla oli Aleksandr Maidell’in vaaleaksi maalattu talo. Isäntä oli kiertelevä lumppukauppias ja perhe viljeli kotona maata. Tie jatkui sekametsäisen mäennyppylän yli Rapatin Mikon riihiaukiolle. Siinä pelattiin pesäpallo-ottelut Tammiselän poikia vastaan v. 1934-37. Samalla aukealla tie haarautui. Siitä erkani oikealle tasainen kujanen, joka suorana ylitti Kylämäentien ja jatkui n. 100 metriä aina Mikko Veijalaiselle (Hioppila) saakka. Mikko oli puutarhuri. Selkiinmäentie jatkui Rapatin riihen ja oikealle jäävän asuintalon ohi laskuvoittoisesti kylän läpi tulevalle Kylänmäentielle, joka jatkui risteyksestä pienen notkelman yli Tuomas Termosen (isäni setä) - myöhemmin Jarlmari Veijalaisen talon ohi mutkittelevana metsätienä “Yllö-Mikon”, Mikko Kouhian korkealla mäellä oleville tiluksille saakka., Karvalan ja Hiirelän kylien puoliväliin. Mikon erittäin syvään kaivoon putosi häätilaisuuden aikana kaksi miestä. Leikkimielinen töniminen kaivon reunalla johti heidän kuolemaansa. Häistä tuli hautajaiset!

Selkiinmäen ja Kylänmäentien risteyksestä johti tie Tammiselälle. Risteyksen lähellä oikealla puolella olivat Antti ja Mikko Veijalaisen talot. Heistä vähän sivussa mäellä Pekko Veijalaisen talo. Tammiselän tien laidassa oikealla olivat Kaisa Veijalaisen ja lihaparisniekka Ida Veijalaisen talot. Idan talo viimeinen Karvalan talo sillä tiellä.

Karvala (oikeassa ylänurkassa pilkottaa Vahalampi) (Google Maps) (J.T)

Palataan nyt kylän länsipäähän, siihen Siikalanmäen alapuolella olevaan Kylämäen tienhaaraan. Edettäessä Kylämäentieltä parin kivenheiton verran on vasemmalla Kostiaisen talo, “Ala-Kaaprela”. Talon omisti viimeksi Jussi Kurjonen. Talon takapihalla oli syvän lammikon rannalla se komea tammi - kylämme ylpeys! Karvain mielin jouduimme kaataman sen kun…kerron myöhemmin. Samalla puolen tietä, vähän sivummalla tiestä, n. 150 metriä Kostiaisilta, asuivat Eeva ja Jussi Kiuru (äiti ja poika) - Muonilaiset.

Kylätie laskeutui vähän ja kaartoi loivasti vasemmalle. Kaarteesta erkani tilustie oikealle Joutselän suuntaan. Loppumatkan jalkapolkuja pitkin siitä pääsi Joutselän kylään saakka. Sitä tietä johdattelin Tuomas Munnen karjaa laitumille ollessani paimenpoikana Tuomaan talossa, Mikkolassa, joka sijaitsi kylätien oikealla puolella.

Kylämäentie jatkui sitten lähes suoraan kilometrin verran, Jalmari Veijalaiselle saakka. Mikkolasta seuraava talo vasemmalla oli Maria Munnen Pietarjoukkula, noin 50 metrin päässä Mikkolasta. Edelleen vasemmalla, kivenheiton päässä, Eino Munnen (Kekkapää-Eino) mökki. Mökin vierestä johti aiemmin mainittu peltopolku ja tilustie Juhana Termosen kautta Osuuskaupalle. Polku haarautui myös Terosen ja Maidell’in taloille. Einon mökin vastakkaisella puolella tietä eteenpäin mentäessä oli samalla puolen tietä Matti Kiurun, Antti Pimiän ja Jukasen talot.

Jukasen pihan läpi johti peltopolku “Hieppilään” Mikko Veijalaiselle, Kaisa Veijalaiselle ja Ida Veijalaiselle. Polun toinen haara johti Pekko, Mikko (radio-Mikko), Jussi (halkhuul-Jussi) ja Antti Veijalaisen taloille oikopolkuina. Palataan Kylämäentielle. Jukasen ja Pimiän lähellä, tien vasemmalla puolella, olivat “Riittala”, Arvi Veijalainen (Riita Arvi) ja “Sakula”, Tuomas Veijalisen (Saku-Tommi) talo.

Siinä ne Lintulan ja Karvalan kylien talousyksiköt olivatkin. Joitakin muistivirheitä niissä saattaa olla, mutta isoin osa on oikein. Karttaluonnoksessa ne ovat tarkemmin. Yli neljäkymmentä taloa Karvalassa oli ja kirjanpidollisesti enemmänkin, sillä Lintulakin lienee kuulunut hallinnollisesti kyläämme.